Matkalla 2022

Eilat, Israel

Joulukuu 2022 / December 2022

Hotel Dan Eilat

Matkustimme Oulusta Eilatiin Helsingin kautta. Finnairin varhaisaamun lentokone Oulusta oli epäonnen kone. Lähtö Oulusta myöhästyi noin tunnin koska koneessa oli pakkasesta johtunut tekninen ongelma. Seuraava pakkasen aiheuttama viivästys tuli Helsingin päässä. Koneesta ei päästy poistumaan sillä lentokentän matkustajasilta koneeseen ei suostunut asettumaan paikalleen. Siinä tärvääntyi lisää 15 minuuttia vaihtoaikaa seuraavalle lennolle kohti Eilatia. Vaihtoaikaa oli alunpitäen 1 tunti ja 15 minuuttia, mutta se oli huvennut nyt nollaan. Ja matka Oulun koneen saapumisportilta non-Shengen alueella olevaan Eilatin lennon portille oli todella pitkä. Siinä me vanhukset sitten juostiin, rajavartijakin totesi passintarkastuksessa, että nyt on kiire. Ja kentän pitkillä käytävillä kaikui kuulutus ”portti suljetaan”. Onneksi Eilatin kone odotti ja ehdimme koneeseen. Elimistöni ei kyllä pitänyt tästä turhan varhaisesta aamulenkistä ja lennon alussa oloni oli hutera. Sain heti apua Finnairin Eilatin lennon (Finnair AY1977) matkustamohenkilökunnalta. Lämmin kiitos heille hyvästä huolenpidosta.

Hotellimme Dan Eilat oli erinomainen. Sen omalla rannalla eivät terrorisoineet aurinkotuolien varaajat. Iltaisin huoneemme parvekkeelta oli upeaa seurata auringonlaskua Akaban lahdella. Matkan järjestäjänä oli Aurinkomatkat ja hotelli Dan Eilat löytyi heidän tarjonnasta.

Eilatista löytyy kuivaa ja kivistä vuoristoa, mutta ennen kaikkea lämmintä ja kirkasta merivettä. Matkamme aikana vierailimme omatoimisesti kasvipuutarhassa, jossa oli esillä myös subtrooppisia kasveja ja suihkulähteitä. Alla olevassa kuvassa näkyy Jordanian puolelta Akaban kaupunki ja korkealla liehuva Jordanian lippu.


Dubrovnik, Kroatia / Croatia

Syyskuu 2022 / September 2022

Boutique Hotel Porto

Matka Montenegroon tapahtui Dubrovnikin kautta. Paluumatkalla vietimme pari päivää Dubrovnikissa. Kuljetukset välille Dubrovnik – Herceg Novi oli tilattu etukäteen. Ne toimivat hyvin. Auto oli tilava ja kuljettajat yställisiä. Dubrovnikin vanhakaupunki oli vielä syyskuussakin tupaten täynnä turisteja. Joten siellä ei houkutellut kävellä. Päiväretki aivan Dubrovnikin kupeessa sijaitsevalle luonnonkauniille Lokrum -saarelle oli paras vierailukohde. Sieltä löytyi myös laaja luonnontieteellinen puutarha. Kapuaminen ylös saaren huipulle pitkin Paratiisin portaita oli oma mukava, mutta myös vaativa suoritus.


Herceg Novi, Montenegro

Syyskuu 2022 / September 2022

Hotel Perla

Montenegron matkamme pääkohde oli Herceg Novi. Se sijaitsee Korotin lahden alkupäässä. Rauhallinen kohde. Mieleen jäivät uimiseen sopiva puhdas ja lämmin merivesi sekä runsaat portaat. Kaupunki sijaitsee vuorenrinteellä, joten portaita riitti jos halusi ylös rannalta kohti ylempänä sijaitsevia historiallisia linnoituksia. Tosin meren rantaa reunusti myös noin seitsemän kilometriä pitkä tasainen kävelykatu, jota pitkin oli kiva kävellä.


Bucharest, Romania

Kesäkuu 2022 / June 2022

Hotel Parliament

Kannustamassa Suomea.
Bukarestin ulkoilmamuseossa (Dimitrie Gusti National Village Museum) kannattaa käydä. Alueella on yli kolmesataa historiallista rakennusta. Erityisesti ihastutti miten taitavasti veden ääreen oli rakennettu vesivoimalla toimivia laitteita, jotka tehostivat työntekoa Romanian historiallisessa maalaiselämässä.