Annalankangas, lokakuu 2020

Perämeren Rasti oli jättänyt 07.10 Haukiputaan Annalankankaalla juostun yöcupin rastit paikoilleen lokakuun ajaksi. Kävi kahtena eri päivänä valoisaan aikaan kiertämässä rasteja hienossa syyssäässä. Suunnistusalue kattoi vanhojen hiekkamonttujen alueen, joka on suurelta osin jo metsittynyt tai täynnä uutta kasvillisuutta. Alueen kaivajilta on jäänyt paikalle monenlaista kumpareikkoa. Lisäksi korkeaksi kasvanut pusikko vaikeutti etenemistä huomattavasti. En kartoitusta tunne, mutta jotenkin tuntuu, että kartta kaipaisi pusikoiden kasvun osalta päivitystä. Hiekkamonttujen lisäksi Annalankankaan metsistä löytyy upeita luonnon hiekkadyynejä.