Suunnistusta talvella
Tammikuussa 2021 rasteja pääsi etsimään tutussa kotiympäristössä. Maastossa Lämsänjärvi-Knuutilankangas-Maikkula juostiin korttelialueita eli pääosin teitä ja polkuja, rastit olivat kuitenkin maaston …
Reviewing from the North / Oululaista vänkäämistä
Tammikuussa 2021 rasteja pääsi etsimään tutussa kotiympäristössä. Maastossa Lämsänjärvi-Knuutilankangas-Maikkula juostiin korttelialueita eli pääosin teitä ja polkuja, rastit olivat kuitenkin maaston …
Joulukuussakin pääsi suunnistamaan. Koskelankylän Riento tarjosi kolmena lauantai-iltapäivänä klo 16.30 jälkeen rastiseikkailua teemalla ”Koskri Goes Night”. Sunnuntaina 20.12.2020 rastit oli …
Iisu ry järjesti sunnuntaina 22.11.2020 valoisaan aikaan suunnistusta Illinsaaressa. Vaikka keli oli luminen, niin lähdimme Pirjon kanssa vierailulle Iihin. Mukaan …
SK Pohjantähti järjesti marraskuussa torstai-iltaisin sprinttisuunnistusta korttelirallina. Marraskuussa alkuiltakin on jo niin pimeä, että lisävaloa tarvitaan rastien etsimiseen. Kaupunkisuunnistuksessa katuvalot …
Perämeren Rasti oli jättänyt 07.10 juostun yöcupin rastit paikoilleen lokakuun ajaksi. Haukiputaan Annalankankaalla omatoimiratoja oli kolme: A 7,0 km, A-lyhyt …
Syksyllä 2020 oli mahdollisuus etsiä suunnistusrasteja Oulujoen suistoalueen saarilla. Mukava syksyinen sää kruunasi päivän saaristosprintin. Rastipisteitä oli aseteltu Raatinsaareen, Kuusisaareen, …
Jääli on Oulun kaupungiosa valtatie 20:n varressa. Sen uusin asuinalue on Laivakangas, joka on rakennustyyliltään omakotitalo- ja rivitaloasutusta. Nimi Laivakangas …
Starttasin Timosenkosken luontokoulun pihalta Oulurasteille 27.09.2020. Rastit maastoon oli toimittanut Koskelankylän Riento. Sää oli mukavan syksyinen. Valitsemani C-rata kiersi Huutilammen …
Oulunsalon lentokentän vierestä löytyy Kisakankaan liikunta-alue. Oulunsalon Vasaman talkooporukka oli rakentanut kangasmaastoon todella mukavat syysrastit 24.09.2020. Pidän suunnistusmaastoista, joissa reitinvalintaa …
Sprinttisuunnistusta Kaijonharjun kortteleissa 22.09.2020. Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksen läheisyydessä sijaitsee paljon opiskelijoiden ja henkilökunnan asuntoja. Rastipisteitä oli aseteltu mukavasti leikkikentille, …